perjantai 31. joulukuuta 2010

Viimeinen päivä

Tämän vuoden viimeinen päivä vietettiin raksalla. Sää suosi, kun pakkastakin oli vain rapiat 10 astetta, eikä edes satanut lunta. Ja kaikki, mitä aiottiinkin, saatiin valmiiksi, eli autotallin päädyn loput levyt paikoilleen ja rimatkin vielä päälle. Minäkin pääsin pitkästä aikaa ihan oikeisiin hommiin ainaisen sisällä kykkimisen sijasta, ja happimyrkytyshän siitä seurasi ;)

Nyt sitten vaan lasketellaan uuteen vuoteen, saunassa jo käytiin ja ohjelmassa vielä tänään visiitti Hallapurolle. Ehkä menemme hautausmaan kautta, kynttilät jäi jouluna viemättä...

Ja nyt vielä pakollinen tilannekuva ja sen myötä hyvän uuden toivotukset!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Ikkunoiden laskemista

Meillä kaikki osallistuu tähän rakennusprojektiin, siis ihan kaikki. Tässä tarkastellaan pohjapiirustuksia oikeen antaumuksella.

Yöllä ei uni tahdo tulla silmään ja silloin meillä lampaiden sijaan lasketaan ikkunoita. Niitä tulee meidän taloon aikalailla ja nyt pitäisi jo vähän miettiä onko ne hyvän kokoisia, vai tuleeko tuvasta niinkuin akvaario?! Toisaalta, järvi olisi ihan kiva nähdäkin kunnolla, kun se tuossa länsipuolella nyt kumminkin laajana aukeaa. Ja saahan ne sälekaihtimet sitten kiinni jos oikeen alkaa tuskastuttaa...

Tänään isäntä haki lisää tuulensuojalevyä, mutta pakkanen taitaa taas kiristyä, joten saapa nähdä milloin päästään tukkimaan loput reijät. On tämä niin turhauttavaa tämä Suomen talvi.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Vielä nostokuvaa



Humpalta löytyi vielä tällainen nostokuva, matalan puolen kattotuolit nostettiin paikoilleen näppärästi yhtenä pakettina, hyvinhän se nousi!

lauantai 11. joulukuuta 2010

Ja taas sataa lunta...

Yöllä oli tullut n. 10 cm lunta, juurihan minä tässä todistettavasti noiduin, että antaa sataa vaan!


Ja nyt kuvaa vaihteeksi. Ihan hyvin on edetty, enää päädyn levytys puuttuu ja sitten varmaan ruvettas niitä ovia haaveilemaan paikoilleen.
Joku oli Timolta kysellyt, että eikö meille tule tuohon ikkunoita ollenkaan? No tuleehan siihen, sitten jossain vaiheessa.

Ja sitten loppukevennys. Meillä siis valmistellaan joulua ja rakennetaan yhtaikaa. Tältä se näyttää esim. meidän eteisessä:


Ja nyt lähdetään saunomaan ja sitten elokuviin, siellä pyörii Harjunpään Pahan pappi. 
Kylddyyriä baskerin täydeltä.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Katto valmis!

Tai onhan se katto ollut jo jonkin aikaa valmis, mutta kun oon niin laiska ollut päivittämään tilannetta tänne blogille...
Itsenäisyyspäivänkin isäntä vietti matalan osan kattoa tehden ja sitä edeltävä viikonloppu kului samoissa merkeissä, pyhänä avussa olivat Jaakko, Mika ja Markku joille iso kiitos vaivannäöstä! Välillä alkaa jo tuntumaan ettei kehtaa edes pyytää enää ketään apuun ja kumminkin on pakko, koska yksin työnteosta ei mitään tule. Ja vaarallistakin se on.

Mutta nyt alkaa taas paine helpottaa, antaa nyt vaan sataa tuutin täydeltä, ei tunnu missään ;)
Nyt sitten vaan levytellään loput raot tukkoon ja sitten varmaan aletaan katella niitä ovia paikoilleen. Kunhan nyt päästäis näistä muista joulunaluskiireistä eroon.

Tuossa eilen puhuttiin isännän kanssa, että mikä se mahtaa olla se juttu, mikä ajaa tällaisen projektin pariin? Mitä tästä oikeen hakee? Ja me tultiin siihen tulokseen, että ainakaan me ei haeta mitään luksusta, eikä mitään tajunnan räjäyttävää uutuutta, eikä todellakaan mitään taloudellista hyötyä. Me halutaan vaan, että arki helpottuisi! Että kun aamulla herää, ei ensimmäiseksi tarvitse kiiruhtaa pannuhuoneeseen öösäämään pellettiä ja keräämään tuhkaa pesästä. Ja kun pitää autolla töihin kumminkin lähteä joka arkiaamu, niin olisi kiva jos auton voisi ajaa suoraan sulana tallista, eikä skrapata sitä minuuttitolkulla aamutuimaan. Ja kun pyykkiä keräntyy, niin sen voi pestä heti ja laittaa kuivuriin, niin ettei sitä kerääntyisi saavikaupalla pitkin pesuhuoneen lattiaa. Ja että joka tavaralle olisi oma paikka ja että olisi tilaa harrastaa monen vuoden tauon jälkeen lasitöitä ja puutöitä ja maalaamista ja Timppakin saisi nuo kitarat jonnekin järkevämpään paikkaan kuin sängyn alle villakoirien keskeltä... Ja se iso ruokapöytä, se on se mistä minä eniten haaveilen! Ja lipputanko.

Ja kyllä se tiskikonekin olisi ihan kiva.