keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Olisko kevättä?

Ostin esikon, se tuo vähän toivoa kesästä...

Tiet alkaa olla sulat joka paikassa, mutta hanget on ja pysyy... Tänä aamuna oli pakkasta 20 astetta, eilen vielä vähän enempikin. Muuttolinnutkin ovat myöhässä, viikko sitten maanantaina sentään näin laulujoutsen pariskunnan uiskentelevan Halkosaaren edessä, se antoi hieman toivoa kevään edistymisestä. Mielestäni näin eilen mustarastaankin, mutta tämä havainto on hieman epävarma.

Tontilla ei ole käyty nyt vähään aikaan, mutta eiköhän kohta mennä katselemaan vähän ikkunoiden paikkoja kunhan saadaan elementit karmeihin upotettua, on siinä vielä vähän vääntöä, mutta eiköhän se siitä.

Autojen kanssa on taisteltu ihan kiitettävästi, n. kk sitten golfista pamahti laturi ja eilen kun piti töihin lähteä, niin audi ei suostunut etenemään vaan suti tyhjää, soitin epätoivoisen puhelun Timpalle ja hän "iloisena" tuli paikan päälle toteamaan, että jarruhan siellä on jäänyt laahaamaan... Voi sitä voimasanojen määrää ja vanhojen p***jen ylistystä... Meillä on kumpikin auto ehtinyt jo reilusti rippikouluikään ja pitäis kiiruusti uudempia alkaa katselemaan, ennenkuin joltain pillahtaa niiden takia verisuoni päästä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Karmeja, karmeja...

Meidän kaikki vapaa-aika vietetään nykyään ikkunankarmeja hioen ja maalaten... Kolmas maalikerros on nyt menossa ja tänä iltana, toivottavasti, saadaan tämä vaihe vihdoin päätökseen ja päästään lasittamaan.

Onneksi talon ikkunat tulee sitten ihan valmiina suoraan tehtaalta, ettei niiden eteen tarvi näin kauheesti tehdä töitä. Nekin muuten pitäisi jo vihdoinkin tilata, tarjoukset ovat tuossa odotelleetkin pari viikkoa, että me ennätettäisiin niihin vähän paneutua. Sen verran niitä katseltiin, että yhdestä tarjouksesta puuttui yksi ikkuna, joten siitä täytynee soitella perään, karmivärkistä ei kerrottu tarpeeksi jossakin tarjouksessa, joten siihen pitää vielä saada täsmennystä, ei haluta mitään oksaista kakkoslaatua, jota joutuu heti seuraavana syksynä alkaa hiomaan ja maalaamaan uusiksi, laadusta ei tingitä! Ja kaikkiin tietenkin valmiiksi asennetut sälekaihtimet ja ristikko ulkonäköä antamaan.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Lehmihaka

On ehkä aika valottaa hieman blogimme nimeä, sillä siitä en ole tainnut kertoa vielä mitään ja samalla aion muutamalla samalla ylistää kotieläimistä kauneinta ja lempeintä.

Lehmä kuului ennen täällä maalla melkein jokaisen talon kalustoon, mutta nykyään täytyy mennä omaa kylää edemmäs jos haluaisi tämän ihmeen nähdä ja se on harmi... Ja meidän taloudessa juodaan niin paljon maitoa, että joskus tulee kieltämättä mieleen, että kyllä meillä yksi lehmä ainakin saisi olla, ettei tuota valkoista kultaa aina tarvis raahata selkä vääränä kaupasta ja silti se on aina kaikki jääkaapista!

Sen verran itselläni on lehmän tillaamisesta kokemusta, että varmaan osaisin lehmän hoitaa, mutta pahus kun tuo isäntä ei oikeen asiasta lämpene, pitäisiköhän sitä vielä vähän pehmittää? Nyt kun meillä nuo lapsetkin alkaa jo olla isoja ja omatoimisia, niin eikö nyt jo olisi aikaa lehmälle? Tuosta tallista ainakin nyt näyttäisi tulevan niin isokin, että kyllä sieltä varmaan muutama neliö löytyisi tähänkin tarpeeseen, rehut ja muut kivennäiset voisi varastoida vaikka käyttötallin ylisille. Ämpärit, talikot, lapiot, sorkkaleikkurit ja utareliivit sopisivat vaikka puutarhavajaan. Karjakeittiö voisi olla vaikka meidän kodinhoitohuoneessa, tilatankkia tuskin yhden lehmän takia kannattaa laittaa, ja varmaan ihan perinteinen siivilöinti lypsyn jälkeen riittää, ei mitään turhia homogeenisiä hienouksia ja separaattoreita, siitä vaan kermat päältä kissille ja isännälle, osa viilimään ja loput jääkaappiin jäähtymään. Ja aina olisi kahvimaitoa kaapissa.

Ja sitten ne ylistävät sanat: LEHMÄ ON VIISAS, senhän näkee jo sen silmistä, se osaa esimerkiksi nimensä ja tulee kutsusta paikalle, ainakin lypsyaikaan. Se osaa myös mennä isossakin navetassa oman parteensa odottelemaan peräimien kytkemistä. LEHMÄ ON KAUNIS! Ja senkin näkee silmistä, eli pitkistä kaarevista silmäripsistä, mutta myös muutenkin lehmä on sopusuhtaisen ja pehmeän muotoinen ja sarvien, (jotka nekin voivat olla erittäin sievästi kaareutuvat) välissä on tyylikäs otsatukka, jota voi oman verenpaineensa alentamiseksi rapsuttaa.

No tätä lehmän ylistystähän riittäisi vielä vaikka koko illaksi, mutta jos vaan loppuun mainitsisi, että olishan se aika kätevä ruohonleikkurikin tuollainen märehtijä ja lannoitettakaan ei tarvis sitten rahalla kaupasta hakea.

Mutta siitä Lehmihaka-nimestä sen verran, että se on tietenkin meidän tontin nimi. Meidän tontilla on kuulemma ennen vanhaa lehmät laiduntaneet kesäisin, näin kertoi pariskunta jolta maapalamme ostimme ja mielestämme oli kiva jättää tämä tieto näkymään ihan tontin nimessä.

Isännän viiriin muuten tulee sitten lehmän pää ja värit otetaan kuntamme vaakunasta, jossain vaiheessa voin esitellä alustavan luonnoksen aiheesta, sitten kun se on hyväksytetty heraldikoilla ;)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ikkunoita

Tässä sirkkelöidään ikkunankarmivärkkiä tallin ikkunoihin, jotka ovat odottaneet asennustaan jo jonkin aikaa.
Ikkunoita tulee talliin 20 kpl, ne ovat kooltaan n. 50x110mm. Että on tässä nyt vielä karmintekoa lähipäiviksi tiedossa ihan riittämiin...
Nyt on käyntiovet heloitettu, oven vasemmalla puolella näkyy pressulla peitetty nosto-oven paikka, saa nyt sitten nähdä milloin niitä päästään laittelemaan. Ainakin sisäpuolen villat ja levyt pitäisi saada paikoilleen ennen niiden asentamista. 

Jaa-a, jos nyt keskittyisi lauantai-illan kunniaksi Bond-leffaan, jos vaikka jaksaisi sitä katsoa vaikka varttitunnin ennenkuin nukkumatti viskoo hiekat silmille.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Käyntiovet asennettu

Vihdoinkin jotain kerrottavaa raksalta! Uudet hienot käyntiovet asennettiin viikonlopun aikana.
Ensin asennettiin tämä matalan puolen ovi. 

Tässä aloitellaan korkean puolen karmien asennusta.

Kolme miestä sai olla ovea nostamassa, sillä se oli yllättävän raskas. Kiitos Mikalle ja Reijolle! Huom. minä siis vain seurasin töitä vierestä, enkä muistanut edes Reijon vaatimia Heja!-huutojakaan. No hyvinhän se ovi paikoilleen meni, ilman asiallista kannustustakin.

Nyt pitää saada vielä loput helotukset ja ovipumput paikoilleen, ne on ihan pakko laittaa sillä täällähän tuulee aina...