keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Loma päättyy...

Kohta se ihanuus päättyy ja täytyy palata ankaraan arkeen, mutta onneksi kesä jatkuu ja toivottavasti säätkin jatkuisi tällaisina kuin nyt muutama päivä on ollut. Vielä pitäisi joku reissu toteuttaa, mutta katsotaan nyt, jaksaako lähteä...


Lauantaina piipahdettiin Kuopiossa, jätettiin kuopus kavereineen cosplay-tapahtumaan ja lähdettiin isännän kanssa kiertelemään kaupungille. Siellähän oli jyllätty koko keskusta nurin, mutta olihan siellä paljon näkemistäkin, puistot ja kirkot käytiin tsekkaamassa ja tietenkin muutama pikkuputiikki piti penkoa läpikotaisin, Pikku Pietarin torikuja oli kiva! Muutoinkin Kuopio on kaupunki minun makuuni ja aina vaan paranee kunhan kävelykeskusta valmistuu. 

Mikäs kukka tämä mahtaa olla?  Upean värinen!

Kauniita istutuksia
 kirkkopuistossa.
Animecon näkyi Kuopion
katukuvassa 14.-15.7.

Raksalla laitellaan lattiakaivoja ja vedetään putkia jotka jäävät sinne lattian sisään, eli ihan lapiotöitä meneillään... Laitetaas nyt yksi kuva (muutaman päivän takainen) sieltäkin.


Uraa putkelle.


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Higgsin hiukkasia ilma sakeanaan

Siinä niitä on Higgsin hiukkasia!
Melkoinen pölypilvi nousi raksalla ilmoille, kun pohjaa lätkättiin, varmasti moni ohiajaja kauhisteli, että no nyt se palaa tuo talli, kun ei vielä valmiiksikaan ennättänyt.

Meillä on ollutkin nyt tällaisia pölyisiä projekteja peräkkäin, ensin se villojen puhaltaminen tuonne ylös ja nyt tämä, köh köh. Onneks isännällä on kunnon maski tällaisia hommia varten.

Viikonloppuna olisi kaikenlaisia menoja tarjolla, huomenna Ränkirock Lehtimäellä (ilmaiskonsertteja kauniissa ympäristössä, matkaa meiltä vain n. 50 kilsaa), Wanha Woima päivät Oulaisissa (mahtavat romppeet, paljon vanhaa tavaraa ja menopelejä, matkaa n. 170 kilsaa...) Rokulipäivillä Alajärvellä voi myös pyörähtää, jos tulee tuonne Lehtimäelle lähdettyä, kun on siinä matkan varrella. Ja jos lähtee Oulaisiin niin samalla vois käydä Ylivieskassa Kärkkäisellä shoppailemassa. Yleensä mun shoppailureissut päättyy kyllä aina samaten, eli en kumminkaan löydä mitään kivaa vaan ostan sitten vaan lakupussin...

Vaatteita mun kyllä pitäisi ostaa, mulla ei oo mitään päälle pantavaa. Mutta kun minä VIHAAN VAATTEIDEN OSTAMISTA! Ei ole tukalampaa paikkaa meikäläiselle kuin marketin sovituskoppi, jossa on kaiken tilanahtauden ja epämukavuuden lisäksi lamput, jotka tekevät minusta ihan aneemisen narkomaanin värisen, ja se näky karkoittaa kyllä viimeisenkin ostohalukkuuden. Onneks on äiti, joka kantaa poloiselle raksaajan akalle vaatteita kirpparilta ja alennusmyynneistä, eläköön äiti!

Kasvimaalla kykin eilen hetkisen, oli niin lämmin, että jouduin pian luovuttaa. Sieltä ei ole isoja odotettavissa, avomaalla on vain punajuuria ja laatikossa kesäkurpitsaa, kirsikkatomaattia ja paprika, josta jo kokemuksesta tiedän, ettei se valmiiksi ennätä kun syyshallat sen nitistää. 
Mutta sainpahan edes enimpiä roskia nypittyä ja vähän kävin sotaa sirpin kanssa nokkosia vastaan. 

Ai niin, veljen vaimo lahjoitti minulle kaksi perennan alkua, lehtosinilatvan, joka on kuulemma persikan värinen ja alppikohokin, jännä nähdä minkälaisia niistä tulee, laitan sitten kuvia kun ne kukkii, eli ehkä vasta ensi kesänä, sorry...

torstai 5. heinäkuuta 2012

Lähimatkailua ja lätkäämistä

On niin lomalaisella kiirettä pitänyt, ettei ennätä blogia päivittää, ei sitten millään!

Raksalla on sellainen tilanne, että vanhat, uusiokäytetyt villat on lyöty seiniin ja muu ylimääräinen sälä tallista on nyt poistettu. Eli lattia olisi nyt tasoitusta ja lätkäämistä vailla. Lätkäkone tuodaan varmaan tässä loppuviikosta paikalle ja siinähän sitä sitten riittää täryyttämistä joksikin aikaa.

Minä oon tässä nyt sitten vaan lomaillut, eli yrittänyt saada tätä huushollia jonkinlaiseen järjestykseen, mutta hyvin verkkaiseen tahtiin, ettei lomailun päätarkoitus vaan pääsisi nurjahtamaan väärälle puolelle ;) Eli aamulla SAA nukkua pitkään jos huvittaa ja vaikka keskellä päivääkin voi torkahtaa jos oikeen ramasee, sehän se tässä lomassa on parasta, että aikataulut ei velvoita mihinkään vaan voi asioita tehdä ihan oman jaksamisen ja innon mukaan. Ja jos ei ole innostusta ruveta mitään tekemään, niin sitten ei tehdä. Paitsi pakolliset, eli ruuanlaitot ja pyykkäämiset. Ja kukkien kastelut ja... Mutta nehän nyt meneekin harrastuksen nimikkeellä nuo tuollaiset.

Ja nyt on vihdoinkin ihan oikea kesäsää, aurinko paistaa ja lämpöä on just mulle sopivasti eli 24 astetta, yhtään lämpösempi ei saa olla tai iskee armoton urvelo ja itsesääli.

Matkailut jää tältä kesältä kyllä ihan minimiin, Englannin reissu päätettiin unohtaa olympialaisten takia ja saa nähdä tuleeko muuallekaan lähdettyä, voihan sitä nyt vielä miettiä uudemman kerran sitten kun isäntäkin pääsee lomille. Jos jonkin lyhyen piston jonnekin keskiseen Eurooppaan tekisi?! Olishan se lapsille kiva vähän vaihtaa maisemaa, mutta  ans kattoo nyt...

Meillä on Timpan kanssa yhteisenä (outona?) harrastuksena käydä tsekkailemassa hautausmaita aina kun paikalle satutaan. Viimeksi ajeltiin Ylistaroon (siellä on se ylimitoitettu, mutta kaunis kirkko) ja tutkittiin sikäläisten komeita ja vähemmän komeita hautakiviä, kyllä huomas jo kaukaa kuka oli rahvasta ja kuka ei ;)

Ja kyllä siellä oli paljon sellaista "vaatimatonta, mutta kaunista" eli vanhoja, ajan tylsällä hampaalla kaluamia kiviä, joilla kasvoi särkynyttä sydäntä ja juhannusruusua.
Laitetaanpas aiheesta kuvia tähän loppuun ja toivotetaan samalla lukijoille hyviä kesäpäiviä!

Juhannusruusu kukki Ylistaron
hautausmaalla.
Upeita kotkansiipisaniaisia korkean
 hautakiven molemmin puolin


Todella suuri ja vanha
 kaksihaarainen kuusi.
En olekaan ennen huomannut käydä
 katsomassa Ylistaron kirkkoa
takapuolelta, upea ikkuna!


Tästä kulmasta kirkko onkin jo tutumman
näköinen. Sisälle emme päässeet,
kun kello kävi jo iltakymmentä.