keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Rätynen

Se olen minä juuri nyt. Pää on kipeä, en tiedä onko se sisäinen ilmapuntari vai mikä tauti jyllää, mutta ajattelin pitää vapaapäiväni tänään, kun siihen nyt oli mahdollisuus. Voi olla kyllä ihan tuon ilmapuntarin syytä tämä kaikki, sillä eilen jo enteili tätä matalapainetta orastava päänsärky, joka ei hellittänyt edes kunnon iltalenkin päätteeksi.

Ja nyt tuulee niin, että pikkulinnutkin putovat oksilta ja varmasti kohta sähköt katkeaa, kun puita kaatuu linjoille.

Eikä tämä näytön tuijottaminenkaan nyt oikein skulaa, sorry, tällainen marmatus tällä kertaa. Laitetaan nyt edes onnellinen kuva loppuun...

Kauniita unia!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Laiskottaa


Terveisiä iltalenkiltä! Siellä tuulee aikalailla ja liukastakin oli, mutta pakko oli lähteä vähän päätä tuulettamaan, eipä ole tullut lenkillä käytyäkään kuin lauantaina viimeksi. Jotenkin on kyllä niin saamaton ja vetelä olo, että hyi oikeen.

Aamulla isäntä kiikutti iloisen yllätyksen pannuhuoneen nurkasta, sinne oli jäänyt ylivuoteinen jouluistutus lojumaan ja nyt hyasintit ovat kokeneet jälleensyntymisen. Kuinhan tuon kanssa nyt pitäisi menetellä? Ei varmaankaan kannattaisi ainakaan heti hukuttaa sitä kuoliaaksi? Vinkkejä?
Kukkuluuruu!
Raksalla on ruuvailtu ahkerasti, laitan sieltä kohta lisää kuvaa, jahka pääsen sinne kuvailemaan. Sähköjäkin on jo vähän pähkäilty, siinä onkin haastetta, kun talliin tulee kaikenlaista konetta ja vempelettä, pitää olla voimavirtaa ja valovirtaa ja kaikkea niiden väliltä. (No nyt mua heti ohjeistettiin, että ei noiden välillä enää ole mitään, mutta olen itsepäinen ja pidätän itselläni oikeuden kirjoittaa hieman yliolkaisesti ja runollisesti...)  Voimavirtarasioita ostettiin Keskiseltä muovipussillinen, joten pitäisi niillä nyt alkuun päästä.

Vanereita käytiin katsomassa Alavudella keskiviikkona, pitäisi alkaa niistä kehittelemään lattiaa toiseen kerrokseen, sinnehän on myös tarkoitus laittaa lattialämmitys.Eli vaneri tulisi metallipalkkien päälle (juoksut on 600mm välein, joten lastulevy ei siihen käy) ja siihen kahteen kerrokseen gyproc-levy. Alempaan gyproc-kerrokseen jyrsitään urat lämpöputkille ja päälle tulee varsinainen lattiagyproc.

Jaa-a, jos vääntäytyisi tuonne makkarin puolelle, siellä odottaa Esko Valtaoja. Tai siis tietenkin se kirja, Kaiken käsikirja. Ehkä ennätän pari sivua lukemaan, ennenkuin silmät painuvat kiinni. (Ei sen vuoksi, että kirja olisi tylsä, päinvastoin, vaan minä + kirja = zzzzzz....

perjantai 25. tammikuuta 2013

Vastauksia kysymyksiin

Irlannista heitettiin tällaisia kysymyksiä ja mielellänihän minä näihin vastailen!

  1. Teitkö uudenvuoden lupauksia? En ruukaa tehdä, enkä tehnyt nytkään.
  2. Mikä sinusta piti tulla isona? Pieneläinlääkäri tai rekkamies.
  3. Lempi Muumisi ja miksi? Nuuskamuikkunen, siinä on jotain samaa kuin minussa, ehkä se kaipuu luonnohelmaan ja erakkomainen luonne, piippua en tosin polta... Ja kumpikin tykätään onkimisesta :)
  4. Kevät vai syksy? Miksi? Syksy, en osaa selittää miksi, ehkä tämä synkkä luonne?
  5. Miksi kirjoitat blogia? Pitääkseni rakennusajasta päiväkirjaa ja paljastaakseni synkkiä ajatuksiani. Tuliko jo selväksi, että olen synkkä ihminen?!
  6. Kirja vai tv? TV. (Nukahdan heti jos otan kirjan esiin...)
  7. Oletko viherpeukalo? Hah! Haluaisin kovasti olla, niin kovasti, että hukutan vihreät ystäväni liialla hoivaamisella.
  8. Suosikki lehtesi? Broadsheetkokoinen paikallislehti, joka ilmestyy meillä päin. Siihen on hyvä kääriä kukkaset ja perunankuoret... Iso on kaunista.
  9. Miten piristät itseäsi huonoina päivinä? Lähtemällä metsään, sieltä löytyy lohtu joka murheeseen.
  10. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täynnä? Riippuu mitä siinä on... Mutta yleensä, noin kuvaannollisesti ajateltuna, se on puoliksi täynnä. (Se siitä synkkyydestä.)
  11. Saako olla kuppi kahvia vai teetä? Niin helppo – kahvia, pliis!

Ja tässä tulee uudet kysymykset:

  1.  Paras lapsuudenmuistosi?
  2.  Jos olisit puu niin mikä puu olisit? Miksi?
  3.  Uskotko enkeleihin?
  4.  Ketä et ottaisi mukaan autiolle saarelle?
  5.  Lempiruokasi?
  6.  Minkä elämänohjeen antaisit kotoa lähtevälle nuorelle?
  7.  Mitä ominaisuuksia arvostat itsessäsi?
  8.  Minkä taidon haluaisit oppia?
  9.  Mikä on rakkain harrastuksesi, blogin pitämisen lisäksi?
  10.  Elämän tarkoitus?
Ja nämä kysymykset lähtevät piinaamaan kaikkia niin haluavia, eli en nyt viitsi nimetä ketään...
Olkaappas siis hyvät, laitelkaa kommenttia jos olette vastailleet niin käyn lukaisemassa :)

Kyllä tämä taas tästä

Tietokone alkoi kränäilemään ja nyt vihdoin sain (siis ostin...) uuden läppärin ja tämä onkin nyt ensimmäinen kerta kun tällä Asuksella värkkäilen. Ihan samalla lailla tämä tosin toimii kuin entinenkin, mutta ohjelmat meni uusiksi, eli yritän nyt pärjäillä näillä freeware-ohjelmilla. Eli kuvankäsittely tapahtuu Photofiltrellä ja OpenOfficella teen pakolliset (onneksi niitä ei ole paljon) kirjalliset työt. Mitään vektorigrafiikkaohjelmaa mulla ei ole ja se vähän rassaa, mutta toivottavasti en sitä tarvikaan. Sitten kun voitan lotossa, ostan CS6-paketin ja alan tekemään kaikkea jännää...

No juu, Photofiltrellä oli kiva
laittaa tuollainen copyright-jutska... Vähänkö hieno!

Lupasin kertoa luontokuvauskurssista, mutta taidan malttaa mieleni ja kerron siitä vasta myöhemmin...

Lumikenkäilemässä olen käynyt muutaman kerran ja ne mainiot lätkyttimethän toimii loistavasti, viime pyhänä tein kunnon reissun veljen metsäkämpälle ja vasta puolessa välissä huomasin, että ihan turhaan mä niillä lumikengillä kävelin, sillä lunta oli aika vähän... Pistin sitten lumikengät kamerareppuun kiinni ja jatkoin matkaa. Mutta olen kyllä kokeillut niitä jo umpihangessakin ja ai kun on kiva mennä mihin haluaa, ei estä hanki eikä veto-ojat!

Irlannista oli näköjään heitetty mulle jänskä haaste, palaan pian astialle :)

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kenkäilemään

Tänään sitten toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin lumikengät. Jo monta talvea olen rämpinyt hangessa lainakengillä ja ajattelin, että eipähän ole tämä harrastus nyt enää sitten välineistä kiinni. Onhan minulla suksetkin, mutta näissä metsissä, joissa on ojaa ja pusikkoa, on parempi kulkea kengillä. Tosin tuota "ylä/alamäki"-ominaisuutta tuskin tarvitsen, mutta se nyt tuli kaupan päälle... Täytyykin tästä heti lähteä niitä testailemaan!

Huomenna menen aamusta luontokuvauskurssille itsensä Benjam Pöntisen oppiin, jännä päivä siis tiedossa, kerron siitä ja lumikenkäkokemuksista myöhemmin lisää.

Hyvää viikonloppua!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Takaisin arkeen

Tämä kuva on otettu itsenäisyyspäivänä,
sen jälkeen aurinkoa ei paljoa ole näkynyt.

Jotenkin helpottavaa palata takaisin arkeen, koululaisetkin palaavat pulpettiensa ääreen maanantaiaamuna, joissakin kunnissa koulu alkoi jo torstaina. Esikoisen työjärjestyksessä tunteja näyttää olevan 26 kpl, maanantaina pääsee koulusta jo puolilta päivin ja torstaina koulu alkaa vasta 10:20. Ihan mukavia päiviä siis, vain keskiviikko on pitkä, eli koulu alkaa 8:15 ja loppuu klo 16.
Kuopuksen päivät ovatkin vakiopituisia, eli joka päivä klo 8:15–14:15. Kolmena iltana on harrastustoimintaa, joten aika vähän jää aikaa joutenololle, kun läksytkin pitäisi jaksaa tehdä ja pahimpina viikkoina jakson lopulla saattaa olla kolmetkin kokeet.

Jotenkin hämärästi muistan, kuinka raskaita nuo pitkät päivät olivat ja illalla piti vielä jaksaa lukea läksytkin ja kirjoittaa aineita, vaikken ollut edes mikään ahkera oppilas. Etenkin tämä sydäntalvi oli aina tosi rankaa ja kovilla pakkasilla koulumatkat venyivät, kun linja-auto saattoi hyytyä jonnekin pökköperälle tai lunta oli niin paljon, että jouduttiin odottelemaan aura-auton tuloa.

Mikseihän täälläkin voisi kertakaikkiaan julistaa sellaisia kansallisia vapaapäiviä, jos pakkasraja (esim. -30 C astetta) ylittyy? Mitä säästöä tulee siitä, että on PAKKO lähteä töihin ja kouluihin, kun tietää miten paljon tämä kuormittaa autoja ja ihmisiä? Työpaikoilta pitäisi ainakin löytyä sellaista joustoa, että jos on mahdollista tehdä etätöitä, niin tällaisina pakkaspäivinä se olisi järjestettävissä, ettei sen takia tule miinusta tunteihin, kun auto ei kertakaikkiaan suostu käynnistymään ja työpaikalle ei muutoin pääse.

Kyllä olisi kansalaisaloitteen paikka, että saataisiin tuollainen kansallinen pakkasraja, sitähän voitaisiin kampanjoida vaikkapa nimellä Pakkaspäivät nyt kun pekkaspäivät ovat jäämässä historiaan.

tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Sinne meni vanha vuosi, Hallapurolla yöllä ammuttiin muutama raketti ja pelattiin perinteisesti lautapelejä. Ja tietenkin syötiin makkaraa ja perunasalaattia. Yhden maissa oltiin takaisin kotona ja mentiin nukkumaan, siinäpä meidän uuden vuoden juhlinta kaikessa lyhykäisyydessään.

Uskomatonta! Timon siskolta löytyi noita
pieniä pyöreitä kynttilöitä, jotka sopivat
 täydellisesti noihin Kehrä-kynttilänjalkoihin!

Liukasta oli jo eilen yöllä kun tultiin, ajoin varmaan neljääkymppiä välillä ja silti tuntui, että kohta lähtee lapasesta ja hiekka-auto näkyi menevän vasta n. tunti sitten tuosta ohi kun eletään jo klo kahta iltapäivällä, onneksi ei tarvinnut lähteä mihinkään tien päälle.

Nyt se kukkii.
Toivotanpa tämän amarylliksen kuvan välityksellä kaikille oikein antoisaa uutta vuotta!