keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Aah, aurinko!

Pitkästä aikaa aurinko näyttäytyi, ja muutenkin sää oli just sopiva kuvaamista ajatellen. Vähän olisin lisännyt jyrkkyttä näihin kuviin, mutta en jaksa tuolla Photo filtrellä tehdä yhtikäs mitään... Pitäis varmaan hankkia kumminkin joku ihan oikea kuvankäsittelyohjelma, kun on tottunut photoshoppiin, niin ei millään jaksa näiden ilmaisohjelmien kanssa kekkuloida.

Kalasatamasta.
Niin mahtavaa kun valoa alkaa olla taas tarpeeksi, tosin viikonlopuksi taitaa tulla taas vähän synkempää, taitaa tulla luntakin lisää. Nyt ei lunta ole juurikaan, ihan pikkuhippusen ja just sen verran, että maa on valkeana. Järven jää kestää jo kulkemista, sen verran on ollut pakkasta viime päivinä.

Kellaripuron jäitä.
Mutta virtaavaa vettäkin vielä näkyy, nämä kuvat ovat Kellaripurolta, jossa yleensä on näinä päivinä niin pimeää ettei sinne juurikaan ole viitsinyt lähteä rämpimään. Olisi pitänyt vaan varustautua kumisaappailla niin olisi pääsyt parempiin paikkoihin kuvaamaan, sen verran märkyyttä siellä vielä oli.

Kun olisin vaan jaksanut jalustankin
ottaa mukaan, mutta taas laiskuus voitti...

Monenlaista muotoa sieltä löytyy!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uusi harrastus?

Partiohommat siis loppuivat jo keväällä ja nyt on iili, että jotain pitäisi löytää tilalle. Teen mielelläni kaikenlaista käsityötä, piirtelen ja värkkäilen läsitöitä, mutta ne ovat kovin yksinäisiä harrastuksia. Tietenkin voisin mennä johonkin kansalaisopiston kurssille, mutta jotenkin nyt sekin ajatus tökkii.

Yhtenä vahvana vaihtoehtona olen ajatellut jotain spr-vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisesti voisin liittyä spr:n kautta Vapepan hälytysryhmään, sillä sekin jäi ajatuksen asteelle maastoetsinnän kurssin käytyäni. Oli nimittäin aikomuksena perustaa jokin partion oma hälyryhmä, mutta kun se partio kerran tuli tiensä päähän, niin sekin jäi. Harmitti, kun tässä joku päivä sitten oli pikkupojan etsinnät käynnissä aivan naapurissa, mutta minä en sitä tiennyt kun en ole hälyketjussa mukana.

No, pitää nyt kuulostella mitä muita vaihtoehtoja keksis. Yhdistystoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni ja kotiseutuseurojen toiminnassakin yritän olla mukana, Vimpeli-seuran johtokunnassa olen istunut jo aika kauan ja aion istua vastakin, se on tärkeää ja mukavaa hommaa, eikä kumminkaan työllistä liikaa. Sen takia nykyään onkin vaikea saada ihmisiä mukaan yhdistyksiin, kun pelätään sitä valtavaa työn määrää mikä sieltä pärköää ja tiedän kyllä aika tarkalleen miltä tuntuu, kun pitäisi saada kirjanpidot ja vuosikokouspaperit kokoon ja pitäis tehdä ihan oikeitakin töitä... Eli en enää koskaan suostu mihinkään puljuun sihteeriksi tai puheenjohtajaksi.

Nyt pullataikina odottaa uunissa (laitan uuniin nousemaan, kun ei tahdo muuten onnistua...) ja pitää ruveta leipomistouhuja virittelemään. Hyvät viikonloput!

Iisku kurkistaa, kukkuu!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kirpparilta löydettyä

Pitkästä aikaa pääsin kirppareita penkomaan, tällä kertaa käytiin Alavudella ja kyllähän sieltä taas jotain pientä löytyi.
Aarteita...
Eli tällä kertaa tuhlasin 7ekeä (joo, oli kyllä kallis...) tuollaiseen pikkuruiseen n. 3 dl alumiiniseen teepannuun, joka on valmistettu nousevan auringon maassa, sisällä on sihti ja pannu sisältä ihan puhtoinen ja kaunis.
Iso kirja on Maatalouden eläinlääkärikirja vuodelta 1952 ja pieni, (mutta sitäkin kauniimpi) kirja on E.G. Whiten kirjoittama Tie Kristuksen luo vuodelta 1903. Eläinlekurikirja maksoi peräti 5 e, mutta ajattelin ottaa nuo molemmat kirjat, kun tuon toisen sai eurolla. Ja on tosiaan kaunis tämä pikkukirja, katsokaa nyt tuota anfangia ja muutenkin tykkään tuosta vanhasta kirjasimesta (fraktuura?), vaikka sitä joutuukin ihan ajatuksella lukea...

Vanhan kirjan kaunista typografiaa.